Saaga Nurmen johtoasema kasvaa

Saaga Nurmen johtoasema kasvaa

Saaga Nurmen Future tourin johto kasvoi jälleen 9.7 kun hän nappasi tourilta jo toisen voittonsa.

-Future tourin rankingissa mulla on 74 pistettä ja Anastasia Hekkosella joka on tällä hetkellä toisena on 44,50 pistettä. Johtoasema ei sinänsä tuo paineita, mutta kyllä mä haluan pärjätä joka kisassa ja nyt kun olen sen verran johdossa olisi se hienoa voittaa. 

Nurmi kuvailee kierrostaan hyväksi ja etenkin alku ja loppu onnistuivat hyvin.

– Avaukset onnistui tosi hyvin, pallo oli pelissä joka väylällä enkä joutunut lyömään mistään pahoista paikoista. Varsinkin par 3 väylillä avaus greenille toi hyviä par- ja birdie- paikkoja. 
Viimeaikoina Nurmen pelin vahvuus ovat olleet chipit ja kehityskohteena olisi saada lyöntejä suoremmiksi. Future tourilla riittää kovia vastuksia, vaikka peli kulkisikin hyvin.

– Kaksi kovinta vastustajaa on Pihla Pennanen ja Aino Ollikainen. Niillä molemmilla on tasotukset reilusti alle 10 ja mulla ei vielä. Olen kuitenkin pelannut tällä kaudella aika lailla samoja tuloksia kun hekin.

Future tourin voitto näyttää hyvin mahdolliselta, mutta se ei ollut Nurmisen tavoite alun perin.

– En mitenkään edes miettinyt sitä. Nyt näin viiden kisan jälkeen haluan pitää johtoaseman ja voittaa. Olisihan se nyt hienoa, kun olin viime vuonna toinen jos tänä vuonna voittaisin. Sitä paitsi tämä on mun viimeinen vuosi Future tourilla, joten olisi kiva lähteä sieltä voittamalla rankingissa!

Kauden 2019 avausinfo junioreille 6.5. – Tule mukaan!

Kauden avausinfo junioreille pidetään klubilla 6.5, alkaen klo 17.30. Illan tarkempi ohjelma päivitetään kevään aikana.

 

Kesäkausi starttaa rookie- ja peliryhmän junoireiden kanssa täydellä tohinalla siten, että ensimmäiset harjoitukset pidetään ohjelman mukaisesti 12.5. Kesän jälkeen kausi päättyy päättäjäisiltaan klubilla 16.9.

Kesän harjoitusaikataulut ja ohjelmat päivitetään tarkemmin www-sivuille kevään aikana.

 

Golfiin tutustuvat aloittelijat, eli Rookieryhmä harjoittelee kerran viikossa maanantaisin ja peliryhmä 2 kertaa viikossa tiistaisin ja torstaisin.

Peliryhmä harjoittelee joka kolmannet harjoitukset kentällä, pelaten ohjatusti 5 reikää. Tämä edellyttää green cardia ja kausimaksun lisäksi junioripelioikeuden hankintaa.

 

Meg Juniorituki Oy tarjoaa alle 26 -vuotiaille nuorille haettavaksi tuettuja junioripelioikeuksia kaudelle 2019:

100 € alle 12 v
200 € 12 – 17 v
250 € 18 – 21 v
400 € 22 – 25 v

Pelioikeuksia jaetaan Messilän golf ry:n junioreille yhteensä 54 kpl. Hae tuettua pelioikeutta vapaamuotoisella hakemuksella 30.4. mennessä sähköpostitse [email protected]

 

Rookieryhmän kausimaksu on 130 euroa ja peliryhmän 150 euroa. 

 

Tervetuloa uudet ja jo mukana olleet juniorit ja vanhemmat kauden avausinfoon kuulemaan lisää!

Junioritoimikunta,
pj Juha Ranivaara

 

 

Junioreiden talven golfharjoitukset

Yhdistetyt peli- ja rookieryhmän talven golfharjoitukset alkavat kauppakeskus Valossa, golfpointin tiloissa tiistaisin klo 17.00 – 18.00.
 
Ensimmäiset harjoitukset 8.1 ja ne jatkuvat säännöllisesti tiistaisin 26.3 saakka.
 
Ohjatuissa harjoituksissa kerrataan golfin perustaitoja ja ylläpidetään jo opittuja taitoja.
 
Harjoitusten hinta 150 euroa.
 
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
 
[email protected] (050-3049235)
 
tai
 
[email protected] (040-5425393)
Juniorikauden 2018 päättäjäiset

Juniorikauden 2018 päättäjäiset

 

Messilän junioreiden kauden päättäjäiset pidettiin sateisessa ja muutenkin koleassa syyssäässä Messilän lähipelialueella ja klubilla. Huono sää ei kuitenkaan haitannut innokkaita junioreitamme.

Päättäjäiset käynnistyivät shoot out puttikilpailulla. Sateessa nähtiin monia hienoja suorituksia ja lopulta tiukan kilpailun voittajaksi tuli peliryhmässä harjoitteleva Matilda Rippon.

Kisan jälkeen siirryttiin klubille nauttimaan Mamma Marian loihtimasta ruoasta ja tietenkin herkullisista jäätelöistä.

Ruokailun jälkeen oli vuorossa vielä loppupuheet ja palkitsemiset.

 

Tällä kaudella palkitut juniorit:

Rookie:

Kauden tyttögolfari: Frida Ranivaara

Kauden kehittyjä: Mikael Sykkö

Mukava golfkaveri: Otto Haataja

 

Peli:

Kauden tyttögolfari: Eeva Aaltonen

Kauden kehittyjä: Lina Lindqvist

Mukava golfkaveri: Onni Hinneri

 

Kilpa:

Kauden tulokkaan palkinto: Emil Hämäläinen

Kauden tasoituksen pudottaja: Lina Lindqvist

Antin Malja: Saga Nurmi

Teknisesti kehittynein: Tuuli Kilpeläinen

Golf lahjakkuus: Teemu Tiainen

 

Kanava Golfissa Catmandon kisan yhteydessä pelattu juniorimestaruus. (Lyöntipeli hcp)

  1. Saana Hyvönen
  2. Emil Hämäläinen
  3. Kalle Hinneri

 

Kiitos säiden puolestakin erittäin suosiollisesta golfkesästä 2018 Messilässä kaikille innokkaille junioreille, heidän vanhemmilleen ja aktiivisille ohjaajille.

Katso päättäjäiskuvia galleriasta