Junioritoimikunnan päätehtävä ja tavoitteet

Tarjota Päijät-Hämäläisille lapsille ja nuorille mahdollisuus tutustua golfiin ja harrastaa sitä oman kiinnostuksensa ja taitotasonsa tasolla. Haluamme antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden oppia golfin perusteet ja kehittyä hyviksi golffareiksi ja halutessaan jatkaa golfin pelaamista menestyksekkäästi kilpailutasolle asti. Tehtävänämme on myös kannustaa lapsia urheilemaan monipuolisesti eri lajeja. Teemme yhteistyötä muiden alueen golf- ja liikuntaseurojen kanssa. Kilpailutason tavoitteena on kannustaa juniorit osallistumaan sekä Greeniä Koko Seutu (GKS), että Golfliiton alaisiin kisoihin. Toimikunnan sisäisiä tavoitteita on huolehtia laadukkaan koulutuksen antamisesta junioreille, jakaa selkeitä tehtäväkokonaisuuksia jäsenten kesken sekä huolehtia riittävästä tiedon jakamisesta. Messilän Golf ry:n junioritoiminta kuuluu Golfliiton Laatuseura-ohjaukseen.

Ajankohtaista

Juniorikauden 2018 päättäjäiset

  Messilän junioreiden kauden päättäjäiset pidettiin sateisessa ja muutenkin koleassa syyssäässä Messilän lähipelialueella ja klubilla. Huono sää ei kuitenkaan haitannut innokkaita junioreitamme. Päättäjäiset käynnistyivät shoot out puttikilpailulla. Sateessa...

lue lisää

Golfkoulun junnuleiri 23.–24.7.2018

Juniorileiri on tarkoitettu 6–15 vuotiaille nuorille.  Leirille osallistuminen ei edellytä aikaisempaa golf kokemusta. Avaa leiriesite tästä Ilmoittautumisen yhteydessä mainittava lapsen nimi, ikä ja mahdolliset ruoka-allergiat. Ilmoittautumiset ja lisätiedot:...

lue lisää

Hienoja suorituksia ja sijoituksia

Junnut kisailivat jälleen Hirvihaarassa Future Tourilla 19 toukokuuta.  Saana Hyvönen oli easy 18-sarjassa hienosti viides. Pikkusisko Aino-Kaisa Hyvönen kisaili easy 9-sarjassa sijalle 10. Saaga Nurmi nappasi kolmannen sijan tytöt 16-sarjassa. Kalle Hinnerin tulos...

lue lisää

Junnut avasivat kisakauden

Aurinkoinen sää helli pelaajiaviikonloppuna ensimmäisissä JCT-kisoissa. Viljami Laakso pelasi upeasti ja ilman muutaman reiän uinahdusta olisi kympin kärki ollut taattu. Olivia Niskanen teki kovaa tulosta tyttöjen sarjassa etuysillä. Kuuden reiän jälkeen tuloksella...

lue lisää

Junioritoimikunta

Juha Ranivaara, pj

+358 50 304 9235

Veli-Pekka Colliander
Marko Kumm
Erkki Kortelainen
Mervi Suni

MEG JUNIORITOIMINTA

Päävastuu valmentamisesta pro Marko Kummilla
  • Ohjaajille järjestetään koulutusta ja ohjausta junnuohjelmien vetämiseen.
  • Ohjaajien koulutuksesta ja ohjauksesta vastaa Marko Kumm.
  • Kesäkausi alkaa toukokuussa, jatkuen päättäjäisiin syyskuussa.
  • Ryhmät ovat: Rookie-, Peli-, Kilpa -ryhmät
  • Toiminta on ympärivuotista
  • Talvikaudella järjestetään sekä fysiikka- että golftekniikkatreenejä.
  • Kilparyhmän sisägolftreenit alkavat marraskuussa Kauppakeskus Valossa ja peli- ja rookieryhmän golftreenit alkavat tammikuussa.

 

HARJOITTELURYHMÄT

Harjoitteluryhmät

ROOKIE
Aloitteleville eli Rookieryhmässä oleville junioreille järjestetään harjoituksia kerran viikossa. Tähän ryhmään voi kuulua myös juuri green cardin saaneita lapsia.

PELIRYHMÄ
Green cardin suorittaneille, peliryhmään kuuluville järjestetään harjoituksia kaksi kertaa viikossa.

Pelikierrokselle osallistuvalla juniorilla on oltava pelioikeus. Hinnat ikäryhmittäin.

KILPARYHMÄ
Kilparyhmäläisillä on harjoituksia oman aikataulun mukaisesti. Kilparyhmän vetäjä: pro Marko Kumm

Kilparyhmässä kaikilla junioreilla on oltava pelioikeus. Hinnat ikäryhmittäin.

ROOKIE RYHMÄ

Koostuu alkaen n. 6 vuotiaista golfiin tutustuvista junioreista. Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa golf–kokemusta, omia mailoja eikä muita golfvälineitä. Sään mukainen vaatetus on ainoa edellytys tunneille osallistumiselle.

Tässä ryhmässä toiminta keskittyy kesäloma-ajalla järjestettyihin viikkoharjoituksiin kerran viikossa. Ohjatut harjoitukset järjestetään Messilä golfin harjoitusalueilla, rangella ja klubin läheisyydessä olevalla lähipelin harjoitusalueella.  Osallistumismaksu 130 euroa/ kesä.

Rookie–ryhmän ohjaajat ovat vapaaehtoistyötä tekeviä seuran jäseniä. Ohjaajien koulutus- ja tavoitesuunnitelmista vastaa Golfkoulu Marko Kumm. Tuntien järjestelyistä käytännössä vastaa ry:n junioritoimikunnan puheenjohtaja ja junioriohjaaja Juha Ranivaara.

Rookie-ryhmän toiminnassa on mahdollista suorittaa green card. Omista valmiuksista ja harjoittelu innostuksesta riippuen green cardin taitotasoon yltäminen voi viedä yhden tai useamman kauden.

Rookieryhmän harjoitukset

TOUKOKUU
Ma 13.5. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ma 20.5. 18.00-19.15 Range
Ma 27.5. 18.00-19.15 Lähipelialue

KESÄKUU
Ma 3.6. LETAS – ei harjoituksia
Ma 10.6. 18.00-19.15 Range
Ma 17.6. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ma 24.6. 18.00-19.15 Lähipelialue

HEINÄKUU
Ma 1.7. 18.00-19.15 Range
Ma 8.7. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ma 15.7. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ma 22.7. 18.00-19.15 Range
Ma 39.7. 18.00-19.15 Lähipelialue

ELOKUU
Ma 5.8. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ma 12.8. 18.00-19.15 Range
Ma 19.8. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ma 26.8. 18.00-19.15 Lähipelialue

SYYSKUU
Ma 2.9. 18.00-19.15 Range
Ma 9.9. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ma 16.9.Päättäjäiset

Ryhmänvetäjät

Jari Laakso
Nina Nurmi
Mikko Nykter
Mervi Suni

PELIRYHMÄ

Peliryhmän juniorit ovat jo suorittaneet green cardin. Peliryhmään siirrytään Rookie -ryhmästä siinä vaiheessa, kun ohjaajat katsovat pelitaitojen tason jo riittävän.

Viikkoharjoituksia järjestetään touko – syyskuussa kaksi kertaa viikossa. Peliryhmän junioreilla on kesän aikana myös ohjattuja kenttäkierroksia. Peliryhmässä golf-harjoittelu jatkuu halukkaille myös talvikaudella Golfpointin tiloissa sekä fysiikkatreenien muodossa erikseen ilmoitettavan ohjelman mukaan.

Peliryhmän jäsenellä tulee olla:

– Messilä golf ry:n jäsenyys 50,- per vuosi
– rajaton pelioikeus, hinta ikäryhmittäin:

100 €   alle 12 v
200 €   12 – 17 v
250 €   18 – 21 v
400 €   22 – 25 v

– Valmennusmaksut: Golfkoulu Marko Kumm
Peliryhmän juniori osallistuu alueellisiin kilpailuihin ja Juniori toureille oman kehityksensä mukaisessa tahdissa.

 

Peliryhmän harjoitukset

TOUKOKUU
Ti 14.5. 18.00-19.15 Lähipelialue
To 16.5. 18.00-19.15 Range
Ti 21.5. 17.30-19.00 Kenttä
To 23.5. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ti 28.5. 18.00-19.15 Range
To 30.5. 17.30-19.00 Kenttä

KESÄKUU
Ti 4.6. LETAS – ei harjoituksia
To 6.6. LETAS – ei harjoituksia
Ti 11.6. 18.00-19.15 Lähipelialue
To 13.6. 18.00-19.15 Range
Ti 18.6. 17.30-19.00 Kenttä
To 20.6. Juhannus aatonaatto – ei harjoituksia
Ti 25.6. 18.00-19.15 Lähipelialue
To 27.6. 18.00-19.15 Range

HEINÄKUU
Ti 2.7. 17.30-19.00 Kenttä
To 4.7. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ti 9.7. 18.00-19.15 Range
To 11.7. 17.30-19.00 Kenttä
TI 16.7. 18.00-19.15 Lähipelialue
To 18.7. 18.00-19.15 Range
Ti 23.7. 17.30-19.00 Kenttä
To 25.7. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ti 30.7. 18.00-19.15 Range

ELOKUU
To 1.8. 17.30-19.00 Kenttä
Ti 6.8. 18.00-19.15 Lähipelialue
To 8.8. 18.00-19.15 Range
Ti 13.8 17.30-19.00 Kenttä
To 15.8. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ti 20.8. 18.00-19.15 Range
To 22.8. 17.30-19.00 Kenttä
Ti 27.8. 18.00-19.15 Lähipelialue
To 29.8. 18.00-19.15 Range

SYYSKUU
Ti 3.9. 17.30-19.00 Kenttä
To 5.9. 18.00-19.15 Lähipelialue
Ti 10.9. 18.00-19.15 Range
To 12.9 17.30-19.00 Kenttä
Ma 16.9. Päättäjäiset

Ryhmänvetäjät

Juha Ranivaara,
Veli-Pekka Colliander,
Erkki Kortelainen,
Seppo Kouvonen

KILPARYHMÄ

Kilparyhmä

Kilparyhmään siirtyminen edellyttää jo sitoutumista ja tavoitteellista harjoittelua, sekä osallistumista kilpailutoimintaan. Suomen Golfliiton järjestämät Juniori tourit ja alueelliset kilpailut ovat osana ohjelmaa. Messilän kilpajuniorit ovat osallistuneet myös kansainvälisiin kilpailuihin resurssien mukaan.
 

Kilparyhmän junioreiden ohjauksesta vastaa pro Marko Kumm. Harjoittelu on ympärivuotista ja edellyttää rajatonta pelioikeutta, joka mahdollistaa omaehtoisen peliharjoittelun ohjattujen tuntien lisäksi. 

Pelioikeuksien hinnat kuten peliryhmässä. Valmennusmaksut: Golfkoulu Marko Kumm