Kapteenin toimintasuunnitelma kaudelle 2020

Koronaviruksen johdosta on ehdottoman tärkeätä noudattaa viranomaisten ohjeita ja rajoituksia ikäryhmiin, kokoontumisiin ja liikkumiseen liittyen. Kaikki ryhmätoiminta vahvistuu, perutaan tai siirtyy yleisen ohjeistuksen mukaisesti.

Kentän merkinnät

Messilä Golfin paikallissäännöt tarkastetaan ja tarkennetaan ennen kauden alkua yhdessä sääntötoimikunnan kanssa.

Kentän merkinnät tarkastetaan ja kunnostetaan kevään siivoustalkoiden yhteydessä. Messilä Golf Oy hankkii kentän merkintään tarvittavan materiaalin (paalut, harjakset, tee-merkit, etäisyysmerkit, jne).

Sääntö- ja etikettikoulutus

Toukokuun alkupuolella pidetään yleinen sääntökoulutus halukkaille. Kouluttajaksi pyritään saamaan joku ulkopuolinen, jolloin tuomarikortin hankkiminen samassa yhteydessä on mahdollista.

Kauden aikana uusille jäsenille pidetään tarvittaessa sääntökoulutusta. Koulutus toteutetaan yhdessä sääntötoimkunnan kanssa.

GC-kurssien sääntökoulutusten päävastuu on viime vuotiseen tapaan kouluttavalla pro:lla.

Valtakunnalliset kapteenien päivät järjestetään kesäkuun lopulla 2020 Joensuussa Karelia Golfissa.

Seuran ystävyysottelut

Niitvälja Golfklubin ottelu pelataan tänä vuonna Messilässä. Ajankohta 2.8. (16 pelaajaa) Tawast Golfia vastaan pelataan Hämeenlinnassa. Ajankohta auki (16 pelaajaa)

Budjetti kaudelle 2020 on  2 800 e.

Terveisin kapteeni,
Erkki Kortelainen

 

jQuery(function ($) { //open toggle on button click $('a.open-toggle').on('click', function(event){ $('#toggle3.et_pb_toggle_2 .et_pb_toggle_title').click(); }); });