Syksy saapuu ja sen myötä myös golfkausi alkaa tulla päätökseensä. Viikonloppuna 5.10. pelattiin Messilän perinteinen päätöskilpailu oktoberfest-hengessä. Viileästä säästä huolimatta kierrokselle lähti 96 varsin lämpimästi pukeutunutta golfaria. Kilpailun pelimuodoksi valikoitui tänä vuonna Texas scramble.

 

Onneksi sää lämpeni ja kilpailu päästiin aloittamaan sovitusti.

Aamulla tilanne näytti hieman huonolta tulevien kisojen kannalta.

 

 

 

 

Erja Salonaho ja Erja Toivonen olivat panostaneet pukeutumalla päivän teeman mukaisesti.

 

 

 

 

Kilpailun kolmanneksi pelasi joukkue jossa pelasivat Erja ja Rolle Salonaho sekä Erja ja Kari Toivonen. Heidän tuloksensa oli 62.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toiseksi samalla tuloksella sijoittuivat Juha ja Lina Lindqvistin sekä Karit Kuparinen sekä Turpeinen.

 

 

 

 

 

 

 

Voittajat palkintojenjaossa. Yksi joukkueen jäsen oli valitettavasti ehtinyt lähteä ennen kuvan ottamista.

 

 

 

 

Voittajajoukkueen tulos oli 61. Joukkueessa pelasivat Hokkanen Tomi, Lehtinen Olli, Nyman Pasi ja Rapo Rauli.

Onnea voittajille!

 

 

 

 

 

 

 

 

Markus Vatanen voitti kesän viikkokilpailun lp-sarjan ja voitti matkan Korineumiin, Kyprokselle. Pb-sarjassa matkaan lähtee Kari Munne. Onnea voittajille!

 

 

 

Illan mittaan huomioitiin myös tämän kesän Race To Korineum-viikkokilpailun scratch-sarjan voittaja Markus Vatanen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Illan kruunasi vielä Mamma Marian saksalainen herkkupöytä.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!