Kausi avattiin keväällä 4.5. ja ensi lumi sulki kentän nyt syksyllä 27.10. Vaikka viime vuonna pelattiin vielä marraskuulle 18.11. asti, näyttää sääennuste nyt siltä ettei kenttää enää tälle kaudelle saada avattua.

Kierrosmäärä oli melkein sama kuin edellisellä kaudella, kasvua 700 kierrosta, kokonaismäärä reilut 28 000. Pääosan kierroksista pelasivat omat jäsenet 23 500 kierrosta. Vieraspelaajien osuus oli 4 500 kierrosta, sisältäen green feellä ja pelilipuilla ja kilpailumaksuilla pelatut kierrokset.

Kauden tapahtumista merkittävin oli nyt toista kertaa Messilässä pelattu kansainvälinen Letas, Viaplay Ladies Finnish Open, kesäkuun alussa. Kaudelle 2020 ei näin suurta tapahtumaa Messilään ole suunnitteilla, vaan pidetään ainakin yksi välivuosi isompien kisojen järjestelyissä.

Kenttä oli koko kauden erittäin hyvässä kunnossa. Keväällä ennen kauden alkua uusittiin nelosväylän viheriön pinta ja syksyllä parannettiin viheriön takana olevaa forea ja kumpua, sekä kaadettiin muutamia viheriötä varjostavia puita. Niin ikään väylän 17 viheriön oikealla puolella oleva fore ja sitä ympäröivä alue kumpuineen korjattiin syksyllä.

Kiitos kuluneesta kaudesta ja aktiivisuudesta lajin parissa, reipasta talvea kuntoilun merkeissä!

Messilä Golf ja henkilökunta,
Tj Arja Byman

jQuery(function ($) { //open toggle on button click $('a.open-toggle').on('click', function(event){ $('#toggle3.et_pb_toggle_2 .et_pb_toggle_title').click(); }); });