Kilpailutoimikunta vastaa kilpailuiden käytännön järjestelyistä. Toimikunta tekee tiivistä yhteistyötä klubitlimikunnan kanssa. Kaikkien tehtäväkenttien hoitamiseen käytetään mahdollisuuksien mukaan omien jäsenten, sekä kutsuttujen asiantuntijoiden kokemusta ja ammattitaitoa.

Koronaviruksen johdosta on ehdottoman tärkeätä noudattaa viranomaisten ohjeita ja rajoituksia ikäryhmiin, kokoontumisiin ja liikkumiseen liittyen. Kaikki ryhmätoiminta vahvistuu, perutaan tai siirtyy yleisen ohjeistuksen mukaisesti.

Kilpailutoiminta

Kilpailutoimikunnan päätehtävänä on järjestää seuran mestaruuskilpailut. Kauden aikana järjestettävient avointen kilpailujen järjestelyt hoidetaan yhdessä sponsoreiden kanssa. Avoimissa kilpailuissa toimikunta asettaa kilpailukohtaisen kilpailunjohtajan, joka toimii myös kisan tuomarina. Kauden 2020 ohjelmassa jatkaa R2K-viikkokilpailut.

Edustuspelaaminen

Seuraa edustaville pelaajille on laadittu matkustus- ja kilpailusäännöstö, sekä pelaajasopimus. Jokaisen edustuspelaajan on allekirjoitettava ja noudatettava kyseistä sopimusta ollakseen edustuskelpoinen ja saadakseen korvaukset käyttöönsä.

Kilpailutoimikunnan puolesta
Joonas Ehrukainen