+358 40 866 8800 caddiemaster@messilagolf.fi

Kiitän saamastani huomionosoituksesta ja pidän sitä arvostuksena vuosikymmenien golfharrastukselle.

Ajauduin sattumalta lajin pariin purjelentoharrastukseni kautta. Hollolan lentokentälle Hälvälään saapui yli kuusikymmentä vuotta sitten golfille vihkiytyneitä harrastajia tutkimaan voisiko sinne perustaa jonkin tasoisen kentän. Alue oli laaja, joten kiitoradan reunoilla oli tilaa. Joukossa oli tuttuja jääpalloilijoita, joten autoimme heitä raivaamaan 6 lyöntipaikkaa ja 6 hiekkapohjaista viheriötä. Kentällä pidettiin kilpailuja ja se kierrettiin kolme kertaa. Lahteen perustettiin golfseura 1959.

Toiminta siirtyi 60-luvun alkupuolella Mukkulaan parempiin olosuhteisiin. Toiminta oli pääosin talkootyötä eikä palkattua henkilökuntaa ollut. Toimintaa rahoitettiin jäsenmaksuilla, lahjoituksilla ja sponsoreiden avulla. LG:n jäsen olin 30 vuotta ja Messilä  Golfin osakas ja jäsen sen perustamisesta lukien.

Näihin vuosikymmeniin mahtuu unohtumattomia kokemuksia niin koti- kuin ulkomailla. Suuri idolini on ollut ja on edelleen golfikoni  ”Big Bear” Jack Nicklaus. Hänet minulla oli ilo tavata henkilökohtaisesti Båstadissa 1971 ollessamme lomamatkalla vaimoni kanssa. Nicklaus ja Sven Tumba antoivat näytösluontoisen ottelun. Onnistuin ennen  ottelua vaihtamaan pari sanaa hänen kanssaan ja sain nimmarin pääsylippuun.

Joku syvällisesti lajia pohtinut on väittänyt, että laji on ”pirun keksimä” ja sitä harrastavat vain sadistiset masokistit. Sehän tarkoittaisi, että kiduttaisimme itseämme harrastuksemme parissa. Ei se niin ole.  Kokemukseni mukaan golfia pelaavat ja lajin parissa toimivat ihmiset ovat enimmäkseen älykkäitä, huumorintajuisia ja hyväntahtoisia toisiaan kohtaan. Tässä iässä lajin paras anti on hyvät ystävät ja luonnossa liikkuminen.

Toivotan senioreille ja kaikille golfin parissa toimiville hyvää loppukautta ja terveyttä.

t. Markku Lehikoinen