Senioritoimikunnan kokoonpano kaudella 2017 oli seuraava:

Kari Rantanen puheenjohtaja, Airi Kankaanpää, Helena Koivula, Marja-Leena Rautakorpi, Raija Saviniemi, Veli-Pekka Pyrhönen, Jukka Torstila, Seppo Vehka-aho.

Kilpailutoiminta
Seuran huippu seniorit kilpailivat entiseen tapaan menestyksekkäästi FST:n eri kisoissa.
Aluetourille osallistui valitettavan vähän Messilän senioreita. Tourin finaali pelit pelattiin syyskuun alussa Viipurin Golfissa Lappeenrannassa.

Sikspäki jatkaa historiaansa GKS-alueen senioreiden kuuden seuran ja kuuden osakilpailun yhteisenä kisana, jossa peli suorituksia kauden aikana kertyi yli 600. Seurojen kilpailun voitti edellisen vuoden tapaan Kanava Golf, toiseksi sijoittui Messilän Golf ja kolmanneksi Lahden Golf. Naisten sekä miesten sarjojen parhaat pelaajat olivat Messilän Anki Mikkola-Montonen ja Iitin Pekka Karvonen.

Senioreiden viikkokilpailut pelattiin entiseen tapaan: kaksi lämmittely kisaa, seitsemän osakilpailua ja yksi jäähdyttely kisa. Kausi päätettiin kutsukilpailuna pelattuun Shoot-Out kisaan. Osallistujia osakilpailuissa oli noin 70 kisaa kohti, näin ollen kilpailu suorituksia kertyi noin 700. Tulokset ovat löydettävissä seuran seniori sivuilta.

Seuran mestaruuskisat veteraanisarjoissa järjestettiin itse alkuviikolla ennen varsinaista kisaviikonloppua. Järjestely oli toimiva ja sitä jatketaan. Kisaan osallistuttiin aktiivisesti ja niiden, samoin kuin reikäpelien tulokset ovat myös seniori sivuilla.

Ystävyysottelut
Seuraotteluja oli perinteiset kolme: Hartola, Sarfvik ja Talma. Vierasotteluissa Hartolalle ja Sarfvikille hävittiin, kotiottelu Talmaa vastaan voitettiin. Kymmenen seuran ottelu pelattiin Tammer Golfin isännöimänä elokuun lopulla. Messilän menestys oli vaatimaton.

Kuluarvio
Toimintasuunnitelmaan laadittu kuluarvio on pitänyt paikkansa, eikä ylityksiä tullut.

Muut tapahtumat
Torstaikahvit ovat edelleen pysyneet ohjelmassa kilpailukauden ulkopuolella ja aina on osallistujia ollut. Kuntosali perjantaiaamuisin on vetänyt myös väkeä.

Laskiaisrieha eli rokka pileet laskiaissunnuntaina katkaisi talvikauden, leikkimielisten kilpailujen ja hernesopan merkeissä.

Huhtikuussa pidettiin jo vakiintunut infotilaisuus Osuuspankin kerhohuoneella. Tilaisuudessa käytiin läpi tulevan kauden ohjelma ja aloitettiin ilmoittautumiset kesäteatteriin. Teatteripaikkoja jäi jäljelle viisi viidestäkymmenestä.

Keväällä pieni joukko kävi retkellä Kiikunlähteellä ja Kutajärven lintutornilla.

Juhannuksen jälkeen käytiin perinteisesti Heinolassa kesäteatterissa. Mukana oli linja-autolastillinen teatterin harrastajia. Seuraavat liput on jo tilattu.

Ainoana valtakunnallisena kilpailutapahtumana Messilässä pelattiin naisten 60 ja 70 vuotiaiden kansallisen tourin osakilpailu 3 heinäkuun puolessa välissä. Järjestelyt hoidettiin vanhalla rutiinilla ja pelaajat olivat tyytyväisiä.

Vuoden senioriksi valittiin Airi Kankaanpää. Valinnan suoritti perinteisesti edellisen vuoden seniori Raija Saviniemi perustelunaan Airin iloisuus, luotettavuus ja positiivinen energisyys.

Varsinaisen pelikauden jälkeen pelattavaksi suunniteltu valopallo kisa eli kuuhullut, lokakuussa täydenkuun aikaan, jouduttiin peruuttamaan valo ampullien saanti vaikeuksien takia. Kisan korvaajaksi on kehitettävä jokin toinen aktiviteetti.

Toinen tapahtuma, lihanhimo eli kinkkukisa pelattiin lähes viimeisenä mahdollisena hetkenä lokakuun lopulla. Olosuhteet olivat hyvät, mm kesägriinit käytössä ja osallistujia runsaat 35. Kinkut luovutettiin voittajille jouluviikolla.

Puheenjohtaja Kari Rantanen