+358 40 866 8800 caddiemaster@messilagolf.fi

Messilän tytöt jatkoivat hurjien tulosten pelaamista Future Tourilla, Luukissa 26.5. Saana Hyvönen pelasi hienosti viidenneksi. Saaga Nurmi oli jälleen hyvässä pelivireessä ja nappasi kilpailussa toisen sijan. Kisan ylivoimaiseen voittoon pelasi Lina Linqvist.

Linqvist kuvailee, että perjantain harjoituskierros oli sujunut mallikkaasti hyvässä kelissä. Kisapäivänä sää kuitenkin kääntyi huonompaan suuntaan.

  – En jännitä kisoja etukäteen, mutta aina ennen starttia on pieni
jännitys. Keli oli alussa pilvinen, mutta takaysillä alkoi sataa. Alku ei sujunut
aivan niin hyvin kuin olin ajatellut, mutta parani koko ajan loppua kohden.

Linqvistin tulos oli muita selvästi parempi, mutta kierroksen aikana hän oli autuaan tietämätön takomastaan tuloksesta.

– vasta maalissa kuulin että
olin aivan kärjessä. Tämä oli ensimmäinen voittoni Future tourilla, oli mahtava tunne
voittaa ja vielä selvästi. Seuraava kisa on aina uusi haaste ja tottakai yritän parhaani
jokaisessa kisassa.

Emil Hämäläinen edusti Messilän poikia Future Tourilla Gumbölessä. Emilin sijoitus oli 16 yhteensä 28 osanottajasta.