Uuden huoltohallin takaseinän ja kallion välin täytön jälkeen hallin takaseinä jää suurelta osin maanpinnan alapuolella. Betonielementeillä rakennettu runko on kestävä ja energiataoudellinen ratkaisu. Elementtiseinät vuorataan (v. 2014) punamullan väriin ja peltikatto tulee olemaan musta.

Huoltorakennuksen lämmitysratkaisu toteutetaan Geodrillin maalämpökaivoilla, joita on porattu 5 kpl x 200 m. Hallin vesikiertoiseen lattialämmitykseen asennetaan Oilonin RE 55 tulistuslämpöpumppu. Lattialämmityksen kierrot toteutetaan siten, että lämpötila on säädettävissä tilakohtaisesti tallitilan, huoltotilan ja toimisto-/sosiaalitilojen tarpeen mukaiseksi. Esimerkiksi talliosan lämpötila voidaan pitää talvikaudella huomattavasti muita tiloja alhaisempana (+10-16 °C).

Yhtä aikaa lämpökaivojen kanssa kaivettiin myös käyttövesikaivo, koska kunnallisveden saaminen alueelle oli hankalaa.

D-pisteen pohja on valmis ja katoksen teräsrungon toimittajaksi on kilpailuttamisen kautta valittu Lahden Tasopalvelu Oy. D-pisteen terästyöt tähdätään valmiiksi siten, että katto saadaan pellitettyä samalla kun huoltohallin katto.

13.9 pidetyn työmaakokouksen yhteenvetona voidaan todeta, että työt etenevät aikataulussa ja budjetissa.

Terveisin tj