Syyskuun puoliväli on kohta käsillä ja kierroksia kertynyt lähes 26.000. Kauden päätösjuhla 4.10 on jo melkein liian lähellä. Pelaaminen kuitenkin jatkuu päättäjäisten jälkeenkin niin pitkälle syksyyn kun säät sallivat, eikä tänä syksynä enää häiritse kenttäremontit! Väylä 12 viheriö uusitaan joskus tulevina vuosina ja kolmosen viheriön kallistuksia on toivottu korjattavaksi niin ikään, mutta nyt ei muutamaan vuoteen niidenkään suhteen pidetä kiirettä.
Jotain korjaustoimenpiteitä listalla on: vuoden 2015 syksyllä korjataan näillä näkymin kakkosen viheriön vesiesteen reuna, kun nykyiset reunapöllit antavat merkkejä lahoamisesta ja saattavat pidemmän päälle pettää. Joskus tulevaisuudessa korjataan varmasti myös ykkösväylän oikeassa reunassa kiusaavat painumat ja epätasaisuus, jonka aikanaan kallion ehkä vähän heikosti pohjustettu liittymä kentän pohjamassoihin aiheuttaa. Myös rangen lyöntipaikkojen kattamista voidaan pohtia seuraavassa yhtiökokouksessa keväällä.
Toimenpideaikatauluja kentän suhteen tarkistellaan vuosittain, eihän golfkenttä koskaan ole täysin valmis. Suurempia hankkeita ei kuitenkaan nyt näkyvissä ole.
Ravintolapalvelujen osalta kesä on kokonaisuudessaan sujunut hienosti ja uskon, että molempia osapuolia tyydyttävästi uuden kumppanimme, Mamma Marian kanssa. Yhteistyö jatkuu ja kehittyy edelleen. Syksyn aikana Mamma Maria tuo tarjolle pikkujoulutapahtumat yrityksille, koska klubitila soveltuu kokonsa puolesta pienehköihin yritystilaisuuksiin hyvin. Ensi keväänä 10-kioskille saadaan uusi vitriini, jolla välipalat, leivät ja muut leivonnaiset säilyvät paremmin. Vaikka kioskirakennus on vanha ja malliltaan hieman epäkäytännöllinen, koitetaan se saada pienin järjestelyin toimivammaksi. Myös klubin ruokalistalle on tulossa pientä uudistusta seuraavaa kautta ajatellen.
Kentän hoito on sujunut tällä kaudella kiitettävästi, kun resurssit on saatu normalisoitua rakennusprojektien jälkeen. Pelaajien palaute kentästä on ollut positiivista. Tästä huolimatta käymme kenttämestarin kanssa talven aikana kaikki kentän hoidon prosessit läpi. Parannettavaa löytyy myös klubin ympäristön huollossa ja viimeistelyssä edelleen, vaikka keväällä tehty kivetysten korjaustyö terassialueella paransi jo huomattavasti alueen yleisilmettä ja toimivuutta.
Alue, jonka itse tunnen onnistuneen tällä kaudella heikoimmin, on siivoustyö, varsinkin klubin ja kentän saniteettitilojen huolto. Siivoustyö teetettiin ulkopuolisella yrityksellä, mutta uskon, että kustannuksia kasvattamatta on mahdollista saavuttaa parempi tulos ja siksi koko palvelu on talven aikana kilpailutettava uusiksi. Kesän aikana siivoustason nostoon yritettiin reagoida monta kertaa. Kesäajan sopimussiivoushinnasta saatiinkin huomattava osa takaisin, kun kustannukset korjattiin todellisten työtuntien mukaiseksi.
Kauden kilpailutoiminta on sujunut suunnitelmien mukaan. Kesäkuussa järjestetty Joukkue SM ei omia jäseniä häirinnyt tuohon jaksoon osuneen ehkä poikkeuksellisen kylmän sään johdosta. Järjestelyjen osalta kilpailu sujui hyvin, mutta kieltämättä sateet, välillä lumena, latistivat kisatunnelmaa. Kilpailukierroksia Messilässä on kaikkiaan tähän mennessä kertynyt omille jäsenille 1728 ja vieraspelaajille 601. Jatkuva haaste on saada kilpailut hoidettua siten, että lähtöajat ovat kilpailun onnistumisen kannalta hyvät, mutta samalla, ettei kilpailu osuisi sille ajalle kun muut pelaajat haluavat kentälle.
Muistathan antaa myös suoraa palautetta nettisivuilla olevan palautekanavamme kautta,
Kiittäen, tj