Messilän junnut pelasivat Future Tourin toisen osakilpailun 12.5 Porvoo Golfissa. Kisassa nuoret rikkoivat jo alkukaudesta omia ennätyksiään. Lopputuloksena Saana Hyvönen oli kilpailun kuudes ja Lina Linqvist viides. Kilpailun korkeimmalle palkintosijalle pelasi Saaga Nurmi. Poikia edustanut Kalle Hinneri oli kisan 7.

Voittoon pelannut Nurmi kuvailee, ettei fiilis ainakaan edellisenä päivänä rangella ollut erityisen voitokas.– Avaukset ei sujuneet yhtään. Mietin jo vaihtoehtoa etten löisi driverilla ollenkaan. Kisa-aamunakin rangella kaikki lyönnit lähti vasemmalle ja ajattelin että mitäköhän tästä tulee, mutta kun olin varma että lyönti lähtee vasemmalle tähtäsin aina vähän oikealle niin pallo kaartoi kivasti lipulle. 
Kierros sujui kaikkiaan tasaisen hyvin heti ensimmäisen väylän jälkeen, kun Nurmi oivalsi kuinka paljon hänen kannattaa tähdätä oikealle tasatakseen lyöntinsä. – Sen jälkeen peli sujui koko kierroksen. Ehkä kaksi kolmen metrin pariputtia meni ohi mutta niistäkin selvittiin. Bunkkerilyönnitkin onnistui hyvin. 
Erinomaisesti sujuneen etuysin jälkeen Nurmi päätteli olevansa ainakin kolmen parhaan joukossa. – Peli piti pitää kasassa takaysilläkin. Pelikaverini katsoi takaysin puolessa välissä tuloksia netistä ja kertoi että olin puolessa välissä kolme lyöntiä johdossa. Takaysikin oli mennyt silloin tosi hyvin joten oli aika varma olo että olen ainakin kolmen parhaan joukossa. Lähden hyvällä fiiliksellä seuraaviin kisoihin. Toivottavasti peli sujuu jatkossakin yhtä hyvin.