Senioreiden infotilaisuus pidettiin jälleen Messilässä iltapäiväkahvien merkeissä. Paikalla oli reilut 50 osallistujaa. Puheenjohtajamme Raija Saviniemi joutui jäämään flunssan takia pois, joten Asko Kankaanpää tuurasi häntä. Raijan kirjoittaman tervetuliaispuheen luki Helena Koivula. 

Kenttämestari Marko Suokas kertoi kentän kunnosta ja talvehtimisesta. Kaikki oli mennyt suhteellisen hyvin ja kenttä avattiin varhemmin kuin koskaan (ainakin paikallaolijat muistelivat näin) eli 23.4. Uusi toimitusjohtaja Tera Heinonen esittäytyi ja kertoi hieman historiaansa. Sen jälkeen oli vuorossa Hyvät Herrat -kuoron esitys. Kuulimme muutaman mukavan laulun humoristisin kommentein höystettynä. Kuoron esityksen jälkeen Tinja Krigsman Fit Mill -studiosta muistutti meitä oikeanlaisen ja riittävän ravinnon nauttimisesta, niin kierroksen aikana, kuin yleensäkin päivittäisestä terveellisestä syömisestä.

Viimeisenä kävimme toimikunnan toimesta läpi kesän kisakalenteria ja kerroimme muista tapahtumista. Kesäteatteriretkelle on toistaiseksi vain vähän ilmoittautuneita, samoin kuin Aino-puiston näytelmään. Suunnitteilla on myös syysretki Naantaliin syyskuun alkupuolella. Tarkemmat tiedot tulevat tapahtumakalenteriin huhtikuun aikana.

Tämän vuoden teemamme on ELÄ HETKESSÄ, MYÖS GOLFISSA! Iloitkaamme siis kaikesta siitä hyvästä, mitä golfin pelaaminen elämäämme tuo vaikka oma peli ei aina niin hyvin sujuisikaan. 

Senioritoimikunnan psta,

Leena Torikka-Jaatinen