Messilässä hiottiin tiistaina askelmerkkejä ensi viikolla alkavaa kilpailua varten. Tunnelma oli levollinen, sillä viimevuotiset kokemukset tarjoavat hyvät lähtökuopat vieläkin paremmin onnistuneen kilpailun läpiviemiseen.
Järjestelyjen yksityiskohtia käytiin läpi kilpailujohtajana toimivan Suomen Golfliiton Mika Wikströmin ja tuomaritoiminnasta vastaavan J-P Salakarin johdolla. Messilä Golfin oma väki on aloittanut omat valmistautumisensa jo aiemmin, joten keskusteluissa sivuttiin muun muassa noin 70 vapaaehtoisen rooleja ja tehtäviä.
Kenttämestari Marko Suokas kertoi, että kentänhoitotiimi on saamassa kentän hyvään kuntoon.
”Samoilla asetuksilla mennään kuin viime kerralla. Raffit ovat normaalimitassa, eli leikkuukorkeus on kauttaaltaan 48 milliä. Griineillä tavoittelemme noin 2,95 metrin Stipmeter-lukemia. Sitä liukkaammat pinnat ovat jo riski muodokkaimmilla viheriöillä.”
Par piti varsin hyvin pintansa viime kerralla. Voittotulos oli -2, ja sen jakoi peräti viisi pelaajaa. Yksi uusinnassa kakkoseksi sijoittuneista oli Ursula Wikström, jolla on jo kokemusta Suomen osakilpailun voitosta vuodelta 2017.
Wikström lähti harjoituskierrokselle Noora Komulaisen kanssa. Pääkiertueella pelaava kaksikko oli hyvillään mahdollisuudesta esiintyä kotiyleisön edessä.
”On aina kiva, kun pääsee pelaamaan Suomessa”, kommentoi Komulainen, joka viime viikolla jakoi haastaja- ja pääkiertueen yhteiskilpailussa Ranskassa 18. tilaa.
Wikström nyökkäili vieressä.
”Fiilis Messilässä oli jo viime kerralla mahtava. Yleisöäkin oli mukavasti.”
Varsinaisesta kotiedusta Wikström ei lähtenyt puhumaan, mutta myönsi että kelien kääntyessä kurjaksi kokemus pohjoisista olosuhteista saattaisi suosia kotimaisia pelaajia.
Voittotulostakaan Wikström ei lähtenyt ennakoimaan.
”Paljon riippuu kilpailupäivien olosuhteista, esimerkiksi tuulen voimasta.”
Kansainvälistä väriä
Kilpailuun ilmoittautuneet 103 pelaajaa edustavat 20 eri kansallisuutta. Joukossa on esimerkiksi viime viikonlopun yhteiskilpailussa ensimmäisen voittonsa ammattilaisena ottanut Englannin 22-vuotias Annabel Dimmock. Jatkuuko hyvä vire?
Muita haastajakiertueella viime aikoina voittaneita osanottajia Wikströmin ja Dimmockin lisäksi ovat ainakin Espanjan Elia Folch, Englannin Rachael Goodall ja Ruotsin Emma Nilsson. Suomalaisista mukanaolijoista voittoon ovat urallaan yltäneet myös Sanna Nuutinen, Krista Bakker ja Oona Vartiainen. Suomen osakilpailuissa Nuutinen on ollut kahdesti peräkkäin kakkonen.
Dimmock pitää hallussaan LET Access Seriesin rankingin kärkipaikkaa ja on maailmanlistalla sijalla 330. Wikström on maailmanlistalla sijalla 301, Komulainen sijalla 413. Kumpikin kaksikosta on kiinni paikassa Tokion vuoden 2020 olympiagolfiin. Asemia rankingissä on mahdollista Messilässä vahvistaa.
Kotimaisista amatööreistä katseet kohdistuvat esimerkiksi ensimmäisen college-voittonsa alkuvuodesta ottaneeseen Anna Backmaniin ja paikkaa Euroopan Junior Solheim Cup -joukkueessa tavoittelevaan Kerttu Hiltuseen. Backman on amatöörien maailmanlistalla suomalaisista korkeimmalla 88. sijallaan.