elo 27, 2022
Triple Dry Open pelattiin 2 hengen best ball joukkuein yhteislähtönä. Mukaan oli ilmoittautunut kaikkiaan 64 pelaajaa.
Messilän kenttä oli edelleen loistavassa kunnossa ja sääolosuhteet pelaamisen kannalta mukavat, sillä pahimmat helteet näyttävät nyt ohitetun. Sateella ei taivas uhkaillut vieläkään.
Kilpailun voittajat:
- Eeva Aaltonen ja Nooa Pessala (48)
- Ismo Haukkavuori ja Janne Makkonen (46)
- Leena Vesalainen ja Mika Kaunomäki (46)
Erikoiskilpailuissa lähimmäs lippua väylällä 12 löi Kalle Hinneri ( 0,47 m) ja väylällä 14 Jukka Kärkkäinen (2,98 m).
Arvonnassa voittivat Pirjo Lehtonen,Tuula Sutinen ja Lauri Aitala
Kilpailun kaikki tulokset tästä
Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille ja onnea voittajille!
Kiitos yhteistyökumppanillemme Tamro Oyj!


elo 21, 2022
Mestaruuskilpailut pelattiin tänä vuonna uudella aikataululla, kun miesten kolmen kierroksen sarja käynnistyi kolmipäiväisenä jo perjantaina 19.8. Helteisten päivien jatkuessa kierros päivässä oli armollisempi, sillä aiempina vuosina miesten sarjassa urakoitiin toisena päivänä kaksi kierrosta peräkkäin. Pientä haastetta perjantai-iltapäivällä pelatulle kierrokselle toi kilpailun pariin otteeseen hetkeksi keskeyttänyt ukkonen, sillä aikataulu oli kokonaisuudessaan tiukka kohti pimenevää iltaa. Lauantai jatkui helteisenä, mutta viimeinen kisapäivä oli jo hieman helpompi, kun lämpötila tippui muutaman asteen ja ilma liikkui pienten tuulten siivittämänä.
Miesten sarjassa jo ensimmäisellä kierroksella kärkipaikkaa piti Riku Eve 74 lyönnillä. Paikka säilyi toisellakin kierroksella (155), jolla Teemu Sinivirta pelasi parhaan kierrostuloksen (80) ja nousi toiselle sijalle kokonaislyönneillä (163). Viimeinen kierros tuloksella 76 värjäsi Riku Even mitalin kirkkaan kultaiseksi kokonaislyönnen 231 ja jopa 14 lyönnin johdolla Joonas Lindströmin hopeaan (245). Pronssisijalle kiilasi Joonas Ehrukainen (252).


Muiden sarjojen osalta kilpailu käynnistyi lauantaina ja toinen kierros pelattiin sunnuntaina 21.8.
Naisten sarjassa Emilia Torvisen tulos (80) erottui joukosta jo ensimmäisen kierroksen jälkeen. Toisella kierroksella Emilia petrasi 75 lyöntiin ja ero seuraaviin sijoihin oli selkeä. Naisten sarjassa hopealle taisteli Iiris Kantoluoto ja pronssille Merja Koivisto. Naisten sarjan ikähaitari ja tasoero on leveä, mutta ilahduttavasti mukaan oli lähdetty kokemusta hankkimaan ja osallistumaan ihan silläkin asenteella, että naisille ja seniorinaisille saatiin kasattua omat sarjat.
Kuvassa vasemmalta Merja Koivisto, Emilia Torvinen ja Iiris Kantoluoto.

Seniorisarjoissa naisten ensimmäisellä kierroksella erottui Ulla Pirhonen tuloksella 90, kahdeksan lyönnin etumatkalla seuraavaan. Ensimmäisen kierroksen jälkeen perhe Heino piti kiinni sarjojensa molemmista kakkossijoista. Toisen päivän kierros päättyi kovan kirin ottaneen Marja Heinon sekä Ulla Pirhosen tasatulokseen (188) ja uusintareiän jälkeen voittajaksi julistettiin Marja Heino.
Kuvassa Ulla Pirhonen, Marja Heino ja pronssille kisannut Suvi-Päivi Torvinen. Ladyt kehuivat yhteen ääneen hyvää kisatunnelmaa ja totesivat kisan olleen hyvä esimerkki siitä, ettei koskaan voi voittajaa julistaa etukäteen ja toivovat, että mestaruuskilpailuihin osallistutaan rohkeammin.

Seniorimiesten osalta ensimmäisen kierroksen jälkeen Juha Sillman (79) johti kolmella lyönnillä Timo Heinoa ja viiden lyönnin sisällä oli kaikkiaan 7 pelaajaa. Toinen kierros päättyi tasatulokseen, kun Juha Sillman ja ensimmäisen kierroksen 84 lyönnistä seitsemän lyöntiä kirinyt Juha Lindqvist löivät tasatuloksen, 161 lyöntiä. Uusintareiän jälkeen voittajaksi julistettiin Juha Lindqvist. Pronssin korjasi talteen Simo Martikainen lyönnein 169.
Kuvassa Juhat vertailevat päivän saldoa ja kokemuksia pelatuista rei’istä uusintareiän starttia odotellessaan.

Kiitos kaikille Seuran Mestaruuskilpailuun osallistuneille ja onnea voittajille!

Suuri kiitos kisaorganisaatiolle, Anne ja Erkki Kortelaiselle, Pekka Nyyssöselle, caddiemastereille ja ravintolalle, sekä jälleen kerran huippukuntoon viilatusta kentästä iso kiitos kenttähenkilökunnalle!
Kilpailutoimikunnan puolesta,
Arja Byman
elo 13, 2022
Hämeenmaa Open kisattiin 13.8. Messilän hyväkuntoisella kentällä ja lähes helteisessä säässä. Osallistumiskynnys kilpailullisesti ehkä arvostetumpaan henkilökohtaiseen lyöntipelikilpailuun on korkeampi kuin parikilpailuun, mutta Hämeenmaa Open on jo useana vuonna saavuttanut hyvän suosion Messilän kilpailutarjonnassa. Osallistujia oli tällä kertaa kaikkiaan 81. Kilpailu pelattiin kahdessa sarjassa: lp 0-18.4 ja pb 18.5-36. Paras scr-tulos palkittiin sekä erikoiskilpailut väylillä 7 ja 14. Palkintojen jaossa mukana olleiden kesken arvottiin yksi palkinto.
Scr-sarjan voittaja 76 lyönnillä oli Emilia Torvinen.
Lp-sarjan voittajat:
- Juha Sillman (68)
- Merja Koivisto (68)
- Pertti Pelkonen (70)
Pb-sarjan voittajat:
- Aleksi Valkama (42)
- Ritva Karjalainen (39)
- Pekka Karjalainen (37)
Erikoiskilpailuissa lähimmäksi lippua löi Leevi Sinivirta (1,88 m) ja pisimmän avauksen Merja Koivisto.
Arvontapalkinnon kohdalla onnetar suosi Veijo Hämäläistä.
Onnea voittajille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille sekä kilpailun sponsoroineelle Hämeenmaalle.
Kilpailun kaikki tulokset tästä.





elo 6, 2022
Uudessa avoimessa Hollolan Mestaruuskilpailussa mitattiin scr-, hcp- ja pb-sarjojen mestaruudet. Pääpalkintona scr-sarjan voittajalle ystävineen on upea saunailta Vesijärvellä. Kilpailuun ilmoittautuneita oli kaikkiaan 60. Kaudella 2022 totutun osalta sääolosuhteet poikkesivat täysin. Kisan yhdeksäksi suunniteltu yhteislähtö viivästyi jo heti alussa 45 minuuttia, kun lähtöä siirrettiin rankan sadekuuron johdosta. Sade ei sittenkään helpottanut, vaan rankkoja saderyöppyjä satoi niskaan ja vaikeutti peliä läpi lähes koko kierroksen.
Scr-sarjan voittajaksi ja samalla Hollolan Mestariksi 2022 lyönnein 77 tiensä selvitti Markus Vatanen Lahden golfista.
Lp-sarjan voittajat:
- Ismo Haukkavuori MeG (66)
- Timo Hämäläinen MeG (69)
- Jarkko Koivunen MeG (70)
Pb-sarjan voittajat:
- Suvi-Päivi Torvinen MeG (39)
- Aleksi Valkama MeG (38)
- Sakari Syrjäläinen MeG (37)
Erikoiskilpailuissa lähimmäksi lippua väylällä 14 löi Olessia Savine (1,01 m) ja pisimmän avauksen väylällä 9 Lina Lindqvist.
Onnea voittajille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille, kilpailun sponsorille, Sisäpelikeskus PadelMarina!
Kilpailun kaikki tulokset tästä.





heinä 23, 2022
Kaikkiaan 104 pelaajaa kisaili Messilässä kahden hengen scramble-joukkuein, yhteislähtönä järjestetyn kilpailun pisteistä. Vaikka sää oli mukavan lämmin, riitti sateen, pilvipoudan ja auringon kirjoa läpi koko kilpailun. Tasapisteillä ratkaistiin sekä ykkös-, että kolmossija joukkueen alhaisemman slopen hyväksi.
Kilpailun voittajat:
- Aleksi Ek ja Eetu Tiainen (ViGS) 46
- Firas E-Idi ja Peter Myller (MeG) 46
- Karoliina Heikkinen (ERG) ja Kari-Matti Kokkila (PGC) (45)
Erikoiskilpailuissa lähimmäksi lippua väylällä 12 löi Ari Seppälä (1,18 m) ja väylällä 14 Heidi Rintala (0,74 m).
Arvontapalkintona Golf Tailorsin matkalahjakortin voitti Pirjo Hämäläinen.
ONNEA VOITTAJILLE!
Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille pelaajille ja kilpailun sponsoreille Golf Tailors ja GolfPoint!
Siirry kilpailun tuloksiin tästä.






heinä 16, 2022
Srixon / Golfpoint Open pelattiin 16.7. kaikkiaan 44 parin koitoksena. Messilän kenttä oli jälleen loistavassa kunnossa ja sääolosuhteet ennusteita paremmat. Palkintoja jakamassa kilpailun johtaja ja seuran kapteeni Jouni Takala ja alimman kuvan Jani Hifumi Golfpointista ikuisti kuviin kilpailun voittajat.
Kilpailun voittajat:
- Aro Mikko ja Tuukka Glad (52)
- Emilia Ottela ja Jussi Ottela (50)
- Eeva Aaltonen ja Onni Hinneri (50)
Erikoiskilpailuissa lähimmäs lippua väylällä 12 löi Ulla Pirhonen (1,15 m) ja väylällä 14 Riku Ev
e (2,99 m).
Arvonnassa onnetar suosi tänään Satu ja Miko Suihkoa sekä Marianne ja Jari Laaksoa.
Kilpailun kaikki tulokset tästä
Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille ja onnea voittajille!
Kiitos yhteistyökumppaneille Srixon ja Golfpoint.
Kenttähenkilökunnalle vuolasta kiitosta kentän kunnosta voittajien suulla!







