Uusi pelijärjestys syyskuun alusta kokeiluun!

Messilä Golf Oy:n hallituksen päätöksellä kokeilemme ainakin syyskuun ajan kentällämme vaihtoehtoista pelijärjestystä. Kokeiltava pelijärjestys on ollut jo aikaisemmin käytössä, ennen nykyistä. Kokeilu poistaa kaksi peräkkäin olevaa par 3 -väylää ja kierroksen päätösväyläksi vaihtuu nykyinen väylä 9. Puoliskojen par–luvut eivät ole tasavertaiset 36/36,  sillä etuysin par on 37 ja takaysin 35. Näin on tilanne monella kentällä, vaikka tavoite on tietenkin saada puoliskoista tasavertaiset. Väylien vaikeusaste, eli hcp– järjestys säilyy kokeilun ajan nykyisenä, mutta se tullaan joka tapauksessa tarkastamaan reikätilastojen kautta seuraavan kauden alkuun mennessä.

Kierros aloitetaan normaalisti väylältä 1 eteenpäin, mutta väylältä 4 siirrytään väylälle 14.  Kulkureitti ohjataan vitosen tiialueen ohi oikealle johtavaa polkua.

Väylät 14–18 pelataan normaalijärjestyksessä (= uudet 5–9).

Yhdeksän reiän jälkeen on 9 min tauko klubilla ja kierros jatkuu normaalisti väylät 10–13, jolta siirtyminen väylille 5–9 (= uudet 14–18).

Kokeiltavan pelijärjestyksen uudet siirtymät ovat lyhyet ja ne ohjataan opastein. Väylätaulujen numerointi korjataan uutta pelijärjestystä vastaavaksi ja score–kortit painetaan kokeiltavan järjestyksen mukaiseksi.

Tässä kokeiluajan scorekortti–malli

Kenttäkartta

Pelijärjestyksen muutoskokeilu perustuu pelaajapalautteissa saatuihin toivomuksiin. Palautteissa pelijärjestysmuutosta on perusteltu pelillisesti paremmaksi ja toisaalta on nähty mahdollisuus keskittää ravintolapalvelut kustannustehokkaammin yhteen pisteeseen.

Kokeilun ajaksi 10-kioski suljetaan ja kaikki ravintolapalvelut keskitetään klubitalolle.

Palautteesi syyskuun kokeilusta on meille tärkeä. Keräämme vapaamuotoista palautetta kaikesta kokeiluun liittyvästä, sähköpostiosoitteeseen kilpailu@messilagolf.fi

Kerro mielipiteesi pelijärjestykseen, yhtä hyvin kuin ravintolan toimintaan ja taukopalveluihin liittyen.

 

Palautteesta jo etukäteen kiittäen,

Messilä Golf Oy

 

 

Pelaaja Ensin -tyytyväisyyskysely 2/3 jäsenille 24.7.

Hyvät jäsenemme,

pyrkimyksemme on jatkuvasti kehittää Messilä golfin toimintaa. Ymmärtääksemme asiakkaidemme toiveita, teemme yhteistyötä  Suomen Golfliiton ja heidän projektikumppaninsa Players1st kanssa.

”Pelaaja Ensin” –tyytyväisyyskysely antaa meille mahdollisuuden hyödyntää kokemuksianne golfyhteisössämme ja seurata kehitystämme.

Haluamme edelleen parantaa tietämystämme niistä olosuhteista ja tekijöistä, jotka vaikuttavat pelaajiemme kokemuksiin. Tämä tieto antaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää golfyhteisöämme sellaiseksi, että sinä pelaajana olet etusijalla ja saat parhaan mahdollisen kokemuksen. 

Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastaa Golfliiton projektikumppani, tanskalainen Raw Milk. Vastaukset käsitellään anonyymeinä eikä jäsentietoja käytetä muuhun kuin kyselyn toteuttamiseen ja toiminnan kehittämiseen eikä niitä anneta eteenpäin muille osapuolille.

1/3 jäsenistämme on jo kyselyn saanut ja seuraava kolmannes saa sen 24.7. Viimeiselle satunnaisesti vailitulle kolmannekselle kysely lähtee syyskuussa. Kukin täysi-ikäinen jäsen tulee saamaan vain yhden kyselykutsun kauden aikana. Kiitos jo etukäteen vastauksistanne,

Ystävällisin terveisin,
Messilä Golf Oy,
psta tj Arja Byman

 

 

 

 

Osakastiedote 5/2018

Hyvä osakkaamme,

Juhannusta odotellessa voi todeta, että takana on tavallista vaikeampi talvi ja historiallisen lämmin kevät. Mielenkiinnolla saa seurata millaisena kesän säät tulevat jatkumaan.

Kesäkuun alussa pelattu kansainvälinen golfkilpailu, Viaplay Ladies Finnish Open / Letas 2018, on tältä erää paketissa ja tilanne kentällä sekä palveluissa jo normaali.  Oli upeaa olla mukana toteuttamassa Suomen Golfliiton tämän kauden pääkilpailua ja meillä Messilässä tähän mennessä mittavimman kilpailun järjestelyjä. Omasta mielestäni parasta oli nähdä vapaaehtoistyöhön osallistuneiden omistautuminen ja onnistumisen halu. Kaikkiaan lähes sata Messilä golfin jäsentä ja osakasta osallistui talkoisiin. Ilahduttavaa on sekin, että palautekeskusteluissa moni jo suoraan ilmoitti olevansa mukana myös ensi vuoden kilpailujärjestelyissä. Se, mitä kilpailun järjestämisestä saimme, on varmasti golfyhteisön sisällä kasvanut talkoohenki ja yhdessä tekemisen ilo. Ulospäin kenttä sai positiivista näkyvyyttä ja huomiota mediassa luotettavana kilpailun järjestäjänä myös kansainvälisellä tasolla. Tapahtuma sai ja loi yleistä positiivisuutta golfin suuntaan harrastuslajina Lahden alueella. Kenttä hiottiin kuntoon ja kaikki järjestelyt kokonaisuudessaan onnistuivat niin hyvin, että tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuoden tapahtumaa.

Ensimmäinen jäsenpalaute on kerätty 29.5. Kysely lähetetään kauden aikana kolmessa osassa siten, että jokaiselle jäsenelle se menee vain kerran. Ensimmäisen kolmanneksen vastuksia saatiin hieman alle 90.  Yhteenvedon perusteella varmasti suurin pettymys oli viheriöiden alkukevään kunto. Talvi oli vaikea ja se näkyi erityisesti sellaisilla viheriöillä (1,3 ja 4), joille perusparannuksen yhteydessä oli siirretty entisen viheriön pinta. Ne viheriöt, joille oli kasvatettu tai ostettu uusi siirtonurmi, talvehtivat huomattavasti paremmin. Omalta siirtonurmen kasvatusalueelta saamme joka toinen vuosi uuden pinnan, jota oli jo alustavasti suunniteltu siirrettäväksi yhdelle näistä ongelmaviheriöistä.

Letas -kilpailun järjestäminen ei ollut jokaiselle  jäsenkyselyyn vastanneelle mieleen, vaikka valtaosan suhtautuminen oli positiivista. Kenttä oli proam- ja kilpailupäivien ajan suljettu (neljä arkipäivää ja osan lauantaista). Lauantaina kilpailun jälkeen klo 15 alkaen järjestettiin 1 + 10 -tee lähdöt, jolloin kaikki halukkaat pääsivät kentälle ja vapaita lähtöaikojakin jäi. Moni osakkaistamme käytti kilpailuviikolla GKS -kentille olevat vaihtopäivät hyväksi, joita riitti vaikka jokaiselle arkipäivälle. Vaihtopäivät saivatkin kiitosta juuri tämä kaltaisten tapahtumien pelimahdollisuutena.

Messilä golfin osake ja osakkaan edut ovat hyvässä maineessa ja haluttuja, vaikka osakkeen hinta on seurannut valtakunnallista trendiä. Alhainen hinta on nykytilanteessa ostajan etu ja pelkästään tämän vuoden alkupuoliskolla yhteensä jo 25 kpl Messilä golfin osaketta on vaihtanut omistajaa. Muutama vuokrapelioikeuden haltija oli tyytymätön osakkeen omistajan parempiin etuihin, joille neuvoksi, että markkinatilanne kannattaa nyt hyödyntää.

Kaikkia yksittäisiä mielipiteitä ei ole purettu tähän, mutta voin luvata, että kaikki kommentit luetaan ja käsitellään toiminnan kehittämiseksi. Kiitos myös positiivisesta palautteesta.

Juhannuksen aukioloajat löydät tästä.

Torstaina 21.6. pelataan perinteinen Juhannus Mid Night Sun by Golfpoint.

Tapahtumakalenterista löydät lisää tietoa tulevista tapahtumista, kuten 30.6. pelattavasta  24 H Openista. Viime vuoden malliin kilpailun palkintopöytä on todella runsas ja kilpailumaksuun sisältyy grilli buffet.

Ilmoittaudu lisäksi mukaan 24 H Juniorituki Tempaukseen, jossa jossa voit valita panoksen arvon 0,50 e / 1 e / 2 e kerrottuna par+birdie määrällä, jonka Pekka Kilpeläinen ja JP Vatanen lyövät 24 h kierroksilla 29.-30.6. Tai valitse kertasumma 30 euroa. Ilmoittautuminen Nexgolf -tunnuksin.

Hyvää Juhannusta ja iloisia pelikierroksia,

Messilä golf,
tj Arja Byman

 

Pelaaja Ensin –tyytyväisyyskysely

Hyvät pelaajat,

pyrkimyksenämme on jatkuvasti kehittää Messilä Golfia. Siksi olemme pelaajiemme edun vuoksi päättäneet jatkaa yhteistyötä Suomen Golfliiton ja heidän projektikumppaninsa Players1st kanssa.

”Pelaaja Ensin” –tyytyväisyyskysely antaa meille mahdollisuuden hyödyntää kokemuksianne golfyhteisössämme ja seurata kehitystämme.

Haluamme edelleen parantaa tietämystämme niistä olosuhteista ja tekijöistä, jotka vaikuttavat pelaajiemme kokemuksiin. Tämä tieto antaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää golfyhteisöämme sellaiseksi, että sinä pelaajana olet etusijalla ja saat parhaan mahdollisen kokemuksen.

Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastaa Golfliiton projektikumppani, tanskalainen Players 1st.

Vastauksenne käsitellään anonyymeinä eikä jäsentietojanne käytetä muuhun kuin kyselyn toteuttamiseen ja toiminnan kehittämiseen eikä niitä luovuteta muille osapuolille.

 Tulette saamaan kauden aikana kyselykutsun sähköpostiinne, johon toivomme lämpimästi vastaavanne. Kukin täysi-ikäinen jäsen tulee saamaan yhden kyselykutsun kauden aikana.
Jäsenistö on jaettu satunnaisesti kolmeen ryhmään, joista ensimmäiselle kyselykutsut lähetetään 29.5.

Ystävällisin terveisin,
Messilä Golf Oy

 

 

 

Osakastiedote 4/2018

Kevään hoitotoimenpiteet kentällä edistyvät lämpöaallon vauhdittamana. 14.5. alkavalla viikolla peitetään ja kylvetään loputkin syksyllä kaivetut salaojat pelialueilla. Salaojitus on selvästi jo nyt keväällä edistänyt kentän kuivumista ja pelikuntoon saamista. Kentän kastelujärjestelmä ei kuitenkaan ulotu kentän kaikkille salaojitetuille alueille ja siksi on tärkeää, että niille kylvetyn ruohonsiemenen annetaan itää rauhassa. Tämän vuoksi tilapäissääntö TP.2 on toistaiseksi voimassa. Salaojien jälkeen kunnostusvuorossa ovat bunkkereiden reunat ja samalla niiden hiekkamäärien tarkistukset. Lyöntipaikat pysty leikataan tiistaista alkaen.

Lähipelialue ja viheriöt otetaan käyttöön 16.5. alkaen sitä mukaa, kun niiden kasvu on kunnossa. Avaamisesta tiedotamme etusivulla erikseen (palvelut palsta). Kasvu on korjaantunut parin viime viikon aikana huomattavasti ja ongelmaa näyttäisi tällä hetkellä olevan enää kuudella viheriöllä.

Kun viheriöt avataan, on jokaisen pelaajan tärkeää muistaa lyöntijälkien paikkaus! Viheriölle tullut lyöntijälki korjataan greenihaarukalla. Väylille tulleet lyöntijäljet korjataan hiekalla ja hiekkapullot otetaan käyttöön lähipäivinä. Tiedotamme niiden käyttöönotosta 1–tiillä.

Väylillä on edelleen jonkin verran keväällä lumen sulamiseksi levitetystä tuhkasta muodostuneita paakkuja. Ne eivät ole kiviä ja ne häviävät kentän kuivumisen myötä.

Otamme käyttöön videovalvonnan kenttäalueella. Videokamera on jo käytössä 1– tiillä ja lähipäivinä se käynnistyy 10–tiillä. Videovalvonta mahdollistaa myös lähtötiin vaihdon, jota vaihtelua pelaajamme ovat toivoneet. Tässä vaiheessa syyskuulle on suunnitteilla kokeilu vaihtaa 10–tee lähtötiiksi, jolloin väylältä 18 jatketaan ykköselle ja kierros päätetään väylälle 9.

Letas -talkoisiin on ilmoittautunut ilahduttavan paljon Messilä golfin jäseniä, iso kiitos teille kaikille siitä! Seuraava talkoolaisten tapahtuma on sunnuntaina 20.5. klo 14 järjestettävä Info -tilaisuus klubilla. Tilaisuudessa käydään läpi kilpailuun liittyviä tehtäviä ja aikatauluja, sekä sovitetaan talkooasut (takki ja paita), jotka jo nyt nähtävänä klubin toimistossa.

Upeista aurinkoisista pelisäistä kiitollisena,
Tj Arja Byman

 

 

Osakastiedote 3/2018

Messilän golfkausi käynnistyi 1.5. Vappubrunssilla, yli sadan jäsenen todistaessa klubi lippumme nostoa kolmekymmentävuotisen historiamme kunniaksi.

Klubiravintola on auki toukokuun ajan päivittäin klo 9–18. Lounastarjoilu on käynnistynyt ja viikkolistat löydät nettisivuiltamme. 10–kioski on avoinna klo 11–17. Viime vuoden malliin tiillä 9 on menulista ja puhelinnumero, josta voit tilata R-menu tuotteet kioskille valmiiksi.

Caddiemaster on paikalla arkisin klo 8–20 ja viikonloppuisin klo 8–16. Ajanvaraus toimii, kuten ennenkin Nexgolf tunnuksin. Asiakas–käyttöliittymän näkymä on hieman muuttunut ja omiin varauksiin tehdään muutokset sen etusivulla erikseen näkyvän Omat varaukset -muokkauksen kautta. Myös varatun ajan peruminen onnistuu samasta osiosta. Uutena mahdollisuutena on kirjata kilpailussa tulokset puhelimeen sovelluskaupasta haettavan Nexgolf kirjautumiskoodin avulla. Tästä lisää tietoa tulevien kilpailujen yhteydessä.

Rangella lyöntimatot ovat vielä toistaiseksi käytössä ja rangepoletteja voi ostaa klubilta sekä 10–kioskilta niiden aukioloaikoina.

Lähipelialue on vielä harson alla ja sen avaamisesta tiedotetaan erikseen.

Kentällä kaikki väylät ovat nyt auki talvi viheriöille. Kaikki greenit ovat toistaiseksi peitettynä harsoilla. Vaikka syksyllä viheriöiden homeen torjunta ohjelma tehtiin suunnitelman mukaisesti, on viheriöillä lumihometta. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että kasvu käynnistyy heti, kun yölämpötila on riittävän korkea. Saadaksemme viheriöt kuntoon kesäkuun alussa olevaan Letas kilpailuun mennessä, annamme kasvun käynnistyä rauhassa ja pelin siirtymisestä niille tiedotetaan erikseen, heti kun mahdollista.

Kaikista aukioloajoista ja kentällä tehtävistä toimenpiteistä tiedotamme www.messilagolf.fi  etusivun oikeassa reunassa olevalla palstalla.

Iloista pelikauden alkua ja tervetuloa avaamaan pelikausi Messilä golfiin!

Terveisin,

Messilä Golf Oy

tj Arja Byman